Oikean kumppanin valinta voi olla tärkein päätöksenne uudella markkinalla

Jos kansainvälinen kasvunne rakentuu pitkälti paikallisten kumppaneiden, kuten jakelijoiden tai maahantuojien varaan, on kaikkea muuta kuin yhdentekevää, kuka kumppaniksi valikoituu. Moni yritys jättää kumppanin valinnan sattuman varaan, ja ottaa markkinalta vaikkapa ensimmäisen jakelijan, joka ottaa yhteyttä. Mutta millä todennäköisyydellä kyseessä on teille paras mahdollinen kumppani? Vaikka raha liikkuisi vasta kun kumppani saa myytyä tuotettanne eteenpäin, mikä hinta sillä on teille, että markkinan avaus viivästyy parilla vuodella tai huono kumppani aiheuttaa mainehaittaa markkinalla?

 

Unelmakumppanin määrittely

Prosessin tärkein osa on määritellä mahdollisimman tarkkaan, millaisesta kumppanista teille olisi mahdollisimman paljon hyötyä, ja mitä toiveita teillä on kumppanille.

 

Kumppanilistaus

Keräämme listan kaikista mahdollisista kumppaneista, ja rajaamme ehdokkaista pois luomiemme kriteerien pohjalta, kunnes jäljellä ovat vain parhaat.

Kumppanin valinta

Kun olette päässeet haastattelemaan parhaita ehdokkaita, voitte tehdä viimeisen valinnan ja valista parhaista parhaan.

 

Miksi Kumppaniskanneri eikä kumppanin hakeminen omin päin?

Jos teillä on tarkasti määritellyt kriteerit kumppanille ja selkeä käsitys siitä, miten kumppaniehdokkaita markkinalta löytyy, voitte hyvin pärjätä myös omin päin. Jos kumppanit ovat tähän mennessä valikoituneet sattumalta tai teillä ei ole lainkaan aiempaa kokemusta kansainvälisestä kumppanihausta, Kumppaniskanneri auttaa ymmärtämään, miten kumppanihaun prosessi kannattaa rakentaa. Kumppaniskannerin avulla löydätte todennäköisesti myös sellaisia ehdokkaita, jotka teiltä olisi jäänyt löytämättä. Entä jos paras löytyykin juuri tästä joukosta?

Haluaisitko hahmotttaa paremmin kansainvälistymistä kokonaisuutena ja siihen liittyviä päätöksiä? 

Lataa Kansainvälistymisen checklist, niin olet jo asekeleen lähempänä!

Lataa kansainvälistymisen checklist 

Kaipaatko sittenkin apua muihin kansainvälistymispäätöksiin?

Katso muut palvelut

Haluatko tietää lisää?

Haluatko tietää lisää? Jos mielessäsi on kumppaninvalintaan tai muihin kansainvälistymispäätöksiin liittyviä kysymyksiä, varaa aika keskustelulle suoraan kalenterista tai jätä viesti yhteydenottolomakkeen kautta!

Varaa aika suoraan kalenterista