“Geegon olisi pitänyt lähteä maailmalle jo aiemmin” - Geego Kidsin asiakastarina

Geego Kidsin kansainvälistyminen

Hakattuaan riittävän kauan päätään seinään Suomessa eri päättäjien kanssa Geego Kidsin toimitusjohtaja Heidi Leivo päätti lähteä startupinsa kanssa Ruotsiin. Nyt Geegoa on päässyt testaamaan muun muassa sovelluksesta innostunut Helsingborgin kaupunginjohtaja. Mutta mikä on Geego ja miten tähän päädyttiin? 

Kahdeksan vuotta sitten Heidi havahtui siihen, että lapset eivät ole enää yhtä aktiivisia kuin ennen. “Yksikään lapsi ei synny passiivisena ajatellen, että eipä kiinnosta nousta seisomaan tai oppia uusia taitoja”, Heidi kertoo. “Oma lapsuuteni oli haastava, sillä omat vanhempani tekivät konkurssin. Meillä oli silti hyvä lapsuus, koska teimme niin paljon asioita yhdessä. Haluan, että kaikilla lapsilla on mahdollisuus samaan.” 

Tätä haastetta ratkomaan kehitettiin Geego Kids, joka on monipuolisten liikunnallisten taitojen oppimisalusta ja lasten liikuntakonsepti. Geegon kehittämän sovelluksen avulla kouluissa ja perheissä voidaan tehdä erilaisia liikunnallisia ja motorisia haasteita sekä sisällä että ulkona. Sovelluksessa on myös erilaisia kaupunkireittejä, joiden avulla perheet voivat tutkia tuttuja ja tuntemattomampia reittejä ja suorittaa erilaisia haasteita. 

Vielä reilut pari vuotta sitten suunnitelma oli valloittaa ensin Suomen markkina, ja lähteä vasta sitten maailmalle. Yhteistyö kaupunkien kanssa osoittautui kuitenkin haastavaksi, ja koronan takia peruttiin myös yritysyhteistyönä suunniteltuja kampanjoita ja tapahtumia. 

“Huomasin, että Suomessa ei vaan aukea yksikään portti kaupunkien kautta kouluihin tai muualle. Oli pakko lähteä hakemaan kumppanuuksia maasta, jossa on totuttu tekemään yhteistyötä yritysten kanssa ja halutaan tehdä yhdessä. Maassa ymmärretään myös brändin ja ilmiön rakentamisen päälle ja arvostetaan sitä enemmän kuin teknologiaa, ja ehkä siksi vastaanotto on ollut niin erilainen kuin täällä Suomessa”, Heidi kertoo. 

Koska Heidillä oli kädet täynnä töitä myös kotimaan myynnin ja sovelluksen kanssa, hän päätti ottaa Palavan avuksi. “Parasta yhteistyössä oli se, että säästin ihan hirveästi aikaa, ja saimme kerralla tuloksia. Palava mietti parhaat kohderyhmät ja kaivoi päättäjien yhteistiedot sekä kirjoitti heille yksilöllisesti toimivat myyntiviestit. En tiedä, olisinko saanut itse aikaan yhtä hyviä tuloksia.”

Yhteistyön tuloksena on avattu monia keskusteluja, ja aloitettu pilotointi kymmenessä koulussa Helsingborgissa. Kaupunkiin on rakennettu myös erilaisia kaupunkireittejä mm. Sofieron palatsin alueelle. Yhteistyöstä ovat innoissaan kaikki: lapset, opettajat, vanhemmat ja kaupungin johto. Siksi myös kaupunginjohtaja on mukana testaamassa reittejä tällä viikolla. Kaupunki on vienyt ilosanomaa Geegossa eteenpäin myös muille ruotsalaisille kaupungeille, ja ovia on avattu myös Tanskan suuntaan. 

“Kun pilottiprojekti on saatu valmiiksi, laajennamme sekä Ruotsissa että muille markkinoille. Olemme miettineet esimerkiksi Isoa-Britanniaa ja Saksaa, mutta aiomme Palavan kanssa validoida myös muut markkinat ennen kuin käytämme resursseja niiden avaamiseen. Jos olisimme älynneet validoida myös Suomen markkinan ennen resurssien käyttämistä asiakashankintaan, olisimme käyttäneet ne ihan muualle. Geegon olisi pitänyt lähteä maailmalle jo aiemmin!” 

 

Tarvitsetteko tekin apua ovien avaamisessa maailmalle? Ota meihin yhteyttä.

 

P.S. Lisää tietoa Geego Kidsistä löydät täältä.